Aamupäivällä hyppäsin metroon ja suuntasin matkan kohti Sagrada Familiaa. Sisälle asti en aikataulun vuoksi yrittänytkään, mutta kiertelin ”pytinkiä” joka puolelta. Valtavan kaunis ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Keskeneräisen kirkon julkisivun kunnostus on menossa (vai liekö vielä sitä varsinaista rakentamista) ja kauhulla katselin, kun nosturi pyöri siinä ympärillä eikä ollut kaukana rakennuksen seinästä. Tässä faktaa suoraan Wikipediasta:
Sagrada Família (katal. Basílica i Temple Expiatori de la Sagrada Família, esp. Basílica y Templo Expiatorio de la Sagrada Familia), on Antoni Gaudínsuunnittelema roomalais-katolinen kirkko Barcelonan keskustassa Eixamplen kaupunginosassa. Kirkon nimi merkitsee "pyhää perhettä". Pyhäkön rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882 arkkitehti Francesc P. Villarin johdolla, mutta vuotta myöhemmin Antoni Gaudí sai vastuun suunnittelusta ja uudisti täysin rakennuksen alkuperäiset piirustukset. Kirkon rakentaminen on yhä kesken, vaikka rakennustöitä on tehty jo pitkälti toista sataa vuotta. Keskeneräisessä kirkossa järjestetään kuitenkin päivittäin messuja, yleensä kirkon kryptassa. Arkkitehti suunnitteli kirkkoa 40 vuotta, jona aikana kirkko muuttui työprosessina yhä suuremmaksi ja monimutkaisemmaksi. Gaudi muutti lopulta kirkkoon asumaan ja eli siellä erakkona 16 viimeistä elinvuottaan.[1]
Paavi Benedictus XVI vihki keskeneräisen Sagrada Famílian käyttöön 7. marraskuuta 2010. Kirkko sai samalla basilikan arvon.[2]
Täällä on valtavan ystävällisiä ihmisiä. Huomasin sen, kun keskustassa hieman harhailin etsiessäni L6 metron portaikkoa. Ne kun eivät suinkaan mene kaikki samasta aukosta maan alle. No, löysin tien takaisin hotellille ja tutuilla nurkilla onkin jo helppo kulkea. Vaan aina löytyy uusi katu, jonka kautta voi mennä ja löytää uutta ihasteltavaa.
Lounaan jälkeen kipitin jälleen musiikkikoululle. Siellä vastassa oli 1-vuotiaiden muskari, jonka piti sama Elena kuin eilisen päivän vauvaryhmän. Voi hyvänen aika miten nämä 1-veet on suloisia - kuin Suomessakin. Yhdeksän lasta äiteineen ja yksi isä asettuivat lattialle. Yksi nappisilmä selkeästi havaitsi minut, ja katseli vähän väliä. Kun tuli ensimmäisen soittimien aika, ojensin kättäni ja hän toi minulle oman soittimen - muovisesta vesipullosta tehdyn ”räpistimen”. Näitä täytyy tehdä itsekin - laittakaahan pulloja talteen. :) Sama tyttö haki soittimen minulta pois. Ja kun jaossa oli sorminukkeja, toi hän minulle oman. Ja sitten meidän sorminukkemme antoivat toisilleen suukon. :D Tuli valtava ikävä omia taaperoryhmäläisiä!
Toisena ryhmänä oli 14-vuotiaiden rytmiikka- ja sävellysryhmä. Aluksi he tekivät tuttua kuppilaulua (cupsong) ja sitten kehittelivät yhteiseen rytmiin pareittain omat kuppirytmit. Lopuksi he jatkoivat omien soolojen ja ostinatojen tekemistä Don´t worry, be happy-lauluun. Ihania nuoria, juttelivat mielellään englanniksi ja tekivät reippaasti kaikkea, vaikka minä sivusta seurailinkin.
Tämän jälkeen ryhmästä osa jatkoi Mireian kanssa nokkahuilutunnilla. Ohjelmistossa oli Purcellia ja Händeliä. Nokkahuilu ja laulu ovat Mireian omat pääinstrumentit. He käyttävät alttonokkahuilua, jossa onkin kaunis, pehmeä sävy. Kuulosti vallan kauniilta - vaikka lukijat siellä ehkä muistavat vain ne koulun nokkahuilutunnit…. ;)
Illan lopuksi oli 7-8-vuotiaiden Orff-ryhmä, joka harjoitteli tanssia suureen kauden päätösjuhlaan. Käsittämättömän jaksavaisia lapsia, vaikka kello oli jo 18.30-19.30. Eikä koreorgrafiakaan mikään helppo ollut. No, tässäkin ryhmässä oli taas kolme opettajaa, joten hallintakin oli helpompaa. Ryhmässä oli mukana pari vilkasta erityislasta, ja oli hieno seurata, miten heidän kanssaan toimittiin. Ei suurta numeroa heidän vauhdikkuudestaan, mutta välillä ohjeistusta mukanaoloon.
Yhdessä luokassa oli hieno itsetehty soitin, se on eräänlainen rumpu. Tällaisen koitan tehdä kotona. Mireia kertoi, että sen esikuvana on vanha soitin, jota jollain tietyllä alueella on käytetty. Kerron lisää tietoa kun ehditään istumaan paremmin Mireian kanssa alas. Eilen hänellä oli kiire ennen opetusta ja sen jälkeen.
Silmät suurina kuljen täällä joka päivä, ihaillen kauneutta. Ja appelsiinipuita, joita kasvaa milloin missäkin. Osa syötäviä, osa koristeita.
Appelsiineja keskellä katua
Kadut on kapeita, en kyllä ehkä uskaltaisi ajaa. Paljon on skoottereita liikenteessä.
Joissakin paikoissa kaduilla on vesipisteitä.
Kommentit
Lähetä kommentti