Tiistai 16.5.

Yliopistolla, Universitat Autònoma de Barcelona (UAB) . Facultat de ciències de l’educació on tiedekunta. Eli Mireia opettaa lastentarhanopettajiksi opiskelevia. Tätä opetusta olin seuraamassa. 

Mireia kertoi, että Espanjassa on sama haaste kuin Suomessa eli taideaineiden opetuksesta tuleville vaka-opettajille ja perusopetuksen opettajille on karsittu koko ajan. Käytännössä siis jos ei ole omaa harrastuneisuutta taustalla, aloittavat he musiikin ruohonjuuritasolta. Näköjään siis isompikin haaste meillä kollegoilla - erilaisia kursseja ja täydennyskoulutusta tarvitaan.

Kurssilaiset valmistelevat parhaillaan toukokuun lopulla olevaa projektia, jonka he toteuttavat lapsille. Teemana on Uni. Seurasin heidän puheliasta harjoitteluaan ja Mireian otetta sivustaseuraajana, välillä kommentoiden. Hienoa ryhmätoimintaa. Liekö Espanjalaista temperamenttia vai Mireian ohjaamaa yhteisöllisyyttä, mutta porukka toimi upeasti yhteen. Ja Suomalaiseen kontaktinottoon verrattuna nämä koskettelevat luontevasti - liike-improvisaatiota on selkeästi harjoiteltu. Upeaa nuorta energiaa! Pienemmän ryhmän kanssa kävimme katsomassa esityspaikkaa ja he sopivat tekniikan kanssa valoista, musiikista ja kuvista. Siis juuri sitä, mitä minäkin Poleenin tekniikan kanssa teen! 

Yliopisto on valtavan kokoinen, kuin pieni kaupunki. Iso, kaunis, erilaisia rakennuksia  ja kauppoja + kahviloita sisältävä kampus on kaupungin toisella laidalla. Taksilla matkaa meni 20min, junalla 45min. Taksista oli kiva katsella maisemia, samoin junasta vuoristoa ja sen kauniita taloja. Jännä juttu, täälläkin on -80 luvuilla rakennetuissa taloissa sadevesiongelmia… vesi tullut joissakin rakennuksissa sisälle ja nyt korjauksessa. Ongelmat siis taitavat tässäkin asiassa olla maailmanlaajuisia. :)

Luokka, jossa Mireian yliopisto-opiskelijat harjoittelivat

Kampusalueen yksi aukioista, jonka laidalla oli kauppoja ja kuppiloita

Yliopiston esiintymissali

Kampusaluetta

Kampusalueen yksi aukio, jossa opiskelijat tekivät ilmeisesti ryhmätöitä

Kampuksen yhdenlaisia rakennuksia, jossa tämän päivän harjoittelutila oli.

Illan sessiot alkoivatkin sitten vauvamuskarilla klo 16-17!!! Suloiset 5 espanjalaisvauvaa vanhempineen. :)

Opettaja otti ihanasti vauvat ja äidit vastaan lallattelemalla ja soittamalla ukulelea. Marakassit tulivat pussista (rytmittelyä), huivit kalapussista (hidas - nopea ja piiloleikki)

Ope käytti paljon onomatopoeettista kieltä, lallattelua, pärinää, yms. Ei paljon sanoja ja puhetta. Henkilökohtaisesti itse pidän myös sanojen opettamisesta laulaen ja loruillen, joten tässä eroavaisuus oli korvin kuultava. Lauletut melodiat tuntuivat myös suomalaisen korvaan vaikeilta, kun itse olen tottunut perusasteikkoihin ja lauluihin - ne kun samalla opettavat sanoja ja helppoja melodioita. Toki tässä on varmasti kulturellinen ero.

Saippuakuplat tehoavat aina! Paljon oli erilaisia ärsykkeitä. Marakassit, huivit, saippuakuplat, putki, sulkatikut, soittorasia. Aivan hengästytti asioiden nopea kulku, koska itse olen sitäkin oppinut tekemään rauhallisesti ja enemmän minimalisesti.

Lopulta 40min jälkeen noustiin ylös tanssimaan. Ensin rauhallista, sitten vauhdikasta. Ihmeesti pienet jaksoivat miltei 60min olla mukana.

4-vuotiaiden ryhmässä oli 2 opettajaa ja 8 lasta. Lapset tulivat hyvin ripotellen, eli en ole lainkaan enää harmissani, jos joku joskus vähän myöhästyy. :D

Tässä oli Orffilaisuuteen nähden aika paljon puhetta, kun ajatuksena on, että tekemällä opitaan - mahdollisimman vähällä selityksellä. Musiikki siis puhuu puolestaan. Lasten hyvät jutut ja vitsit jäivät ymmärtämättä - ilmeisen hauskoja olivat, koska opettajat nauroivat välillä katketakseen. Pitänee opetella kieltä, seuraavaan kertaan. :D

Aika kauan harjoittelivat yhtä ja samaa laulua ja siihen melko vaikeata tanssia. Mutta, jälleen kerran ihmeellisesti lapset jaksoivat! Ja oppivatkin hienosti.

Puupuhallinorkesteri 10-12vuotiaille - soittajia oli Huiluja 8 ja klarinetteja 7. Heillä oli 2 opea. Ryhmässä oli melko tiukka kuri, mutta lapset osasivat ja näyttivät nauttivan. Leppoisasti opettajalle vitsailivat tunnin lopuksi tämän englannin kielestään. Tätä opetti siis kaksi muuta, Mireia ei lainkaan.

10-vuotiaiden laattasoitinryhmässä oli 7 lasta. He rytmittelivät Bambukepeillä Taiwanilaista ”Kalastajien laulua”, joka on itsellenikin tuttu. Sitten jatkoivat sitä ksylofoneilla. Stemmat bassolle, altolle ja sopraanolle erikseen. Selkeästi näki, että ovat soittaneet ennenkin! Tässäkin ryhmässä oli Mireian lisäksi toinen opettaja. Niin luksusta!!!!

Nokkahuiluryhmä  koostui edellisen ryhmän kolmesta lapsesta ja toisesta nokkahuiluryhmästä. Lapset siis jakaantuvat soittimiin mielenkiintonsa mukaan. Tämä puolen tunnin ryhmä soitti 2-äänisesti ja KAUNIISTI, ei sillä tavalla kun Suomessa on totuttu koulussa ”piipittämään”. 

Isompien lasten ryhmäläiset ovat olleet hyvin innoissaan Suomalaisesta vieraasta. Englantia taitavat tulevat juttelemaan innokkaasti ja hymyilevät soiton lomasta.

Kuoro

Illan päätteeksi kokoontuu kuoro, klo 21-23! Jäin toviksi kuuntelemaan kauniissa, korkeassa salissa upeaa kuorolaulua. Ohjelmistossa heillä on Joseph Gabriel Rheinbergerin Stabat mater, op. 138. Pitkän päivän kruunu! Johtaja oli perin ammattitaitoinen, kuin myös laulajat, joita oli miltei 30. 

Kaupungin kauneutta en lakkaa kyllä ihailemasta lainkaan. Suuret vihreydet on vaan niin upeita!

Melko mahtavia parvekeistutuksia!

Taksista napattu kuva vuorille

Tässä vielä Mireian musiikkikoulu yhdeltä sivulta. Alakerrassa toimii myös poliisilaitoksen yksi osa,

Kun heillä oli ollut pulaa tiloista.